OKSASENKATU 11

Mika Kalilainen
Hellä kuolema / Gentle Death

17.4 – 10.5.2009
Auki: ke-su 12-18
Open: We-Su 12-18

Avajaiset / Opening 16.4 klo 17-20

Lämpimästi tervetuloa! / Warmly Welcome!

Oksasenkatu 11
00100 Helsinki

Mika Kalilaisen näyttely haluaa esittää sen mikä on mahdollista.

”Laatikko Laurin äänellä, 2009 ”on veistoksena kunnianosoitus henkilökohtaiselle tulkinnalle jossa ihminen menee sentimentaaliseksi. Kysymys lakkaa olemasta hyvästä ja huonosta, sitä on kuunneltava. Jos ei kuuntele, se loukkaa esitystä, vastaa Mika kysymykseeni siitä miten hän käsittää äänen, joka on rakennettu osaksi laatikkoa. Kalilaiselle taiteellinen työskentely ei ole suunniteltu hanke tietyn päämäärään saavuttamiseksi. Päinvastoin. Kalilaisen teokset esittävät sentimentaalisuuden niin kuin se olisi vähän epäsopivan suuri mutta kaivattu tunneilmaisu suhteessa tilanteeseen. Näyttelyn teokset tulevat nähdyiksi huoneen mittakaavassa yksittäisissä veistoksissa, usein materiaalisen kahtiajaon kautta. ”Ja niin minä sinua kaipaan, 2008 ”, katsojalle jää paikka olla jonkinlainen itse, kahden toisiaan täydentävän hahmon edessä. Teoksessa esiintyvän tuoliparin ensimmäiset kerrokset on kuorittu ja alastomat nojatuolit kannattelevat valoja. Huonekalujen voi ajatella ylläpitävän lähdettä, joka paljastaa ne vähän ohennetuiksi, samalla kun se muistuttaa katsojan riisuvasta ja samankaltaistavasta katseesta. Teokset kuljettavat ajatuksia myös esineisiin, joiden mukana ihmiset yleensä muuttavat asunnosta toiseen. Vuoteisiin, sohviin, hyllyihin, kaappehin ja valaisimiin. Ne ovat leikkisästi ajateltuna se osuus, joka piti unohtaa ulkoisen todenmukaisuutensa takia muutossa ja koota lopulta hillittömien muistojen vallassa. Näin ymmärrettynä, hyllyn erityistehtäviin kuuluva kannattelu muuttuu teoksessa ”Kosketuksesta, 2009” pinnaksi, jota vasten heijastetaan dokumentaarinen tapahtuma, joka onnistuu esittämään sen vaikeimman, kosketuksen katsomisen, niin kuin se tapahtuisi ensimmäistä kertaa.

9.4.2009

Pipsu Isola

The exhibition of Mika Kalilainen attempts to present what is possible.

“ A box with the voice of Lauri, 2009” is, as a sculpture a homage to personal interpretation that creates an emotion of sentimentality. The question seizes to question the good versus the bad, fore you must listen to it. Not listening to it will result to insulting the act, Kalilainen answers when I ask how he understands the sound that’s built to be a part of the box. For Kalilainen, artistic work isn’t designed towards reaching goals. On the contrary, his works present sentimentality like it would be an inappropriate but a needed expression to a situation. The individual pieces are seen in the scale of the rooms where they are presented mostly through material juxtaposition. “ And I miss you so, 2007” allows the viewer a space to be a self of some kind in front of the two figures completing each other. The outermost layers of the two chairs in the piece are peeled leaving the naked armchairs holding the

lights. One might think that the furniture upholds a source that reveals them slightly skimmed while reminding the viewer of a stripping look but also a look that doesn’t allow one to deviate. The pieces carry thoughts also to the objects that travel with the self from apartment to apartment. To the beds, the couches, the shelves, the cabinets and the lights. Playfully thought they are the part that was to be forgotten for their physical reality in the move itself and then later gather stormed with emotions of memories. Under these circumstances, one of the main purposes of a shelf, carrying that is, changes the shelf surface in the work “Of touch, 2009” into a canvas that through a documentary scene manages to present the hardest, watching a touch like it would happen for the first time.

9.4.2009

Pipsu Isola