Antti Pussinen - N:s Aalto / N:th Wave
3.-26.12.2020
Teos on nähtävissä vain ulkoa alkaen 3.12. klo 18:00, jolloin taiteilija käynnistää teoksen -> 26.12.2020. Emme järjestä avajaisia koronatilanteesta johtuen.
Vuonna 2020 seuraamme luonnonkatastrofia, jota olimme jo odottaneet, hidastettuna mutta se yllätti silti kaikki. Sosiaalisten suhteiden väheneminen ja kotona roikkuminen heijastuu uutisten suurkulutuksena. Kuinka paljon lisää tapauksia?
Näkymätön tartuntavaara tehdään näkyväksi ultravioletissa valossa hehkuvin värein kun ovenkahvat, kaiteet ja napit näyttäytyvät hengenvaarallisina. Pandemia-ajan jouluikkunassa uusi päivä tuo mukanaan uudet tartuntakartat. Sen äärellä voi pysähtyä ihastelemaan omaa pienuuttaan ja koittaa ymmärtää että auttaakseen enemmän on tehtävä vähemmän. Oksasenkatu 11 -näyttely on varta vasten suunniteltu pandemiasopivaksi, eli ulkoa katsottavaksi.
Kuvataiteilija Antti Pussinen työskentelee Berliinissä. Viime vuosina hän on käsitellyt taiteessaan pienuuden kokemusta luonnonvoimien ja universumin edessä. Hänen teoksiaan on ollut esillä Kiasmassa, Tampereen-, Jyväskylän-, Kuopion-, Hyvinkään sekä Kouvolan taidemuseoissa, Galleria Sculptorissa, sekä Galleria Berlinissä, Freies Museum Berlin Luisa Catucci Galleryssä sekä Center for Architecturessa New Yorkissa.