Utu-Tuuli Jussila, Härmä / Hoar
Jarno Parkkima, Hämärä
5.8.–28.8.2022
ti-su 12-18 (muina aikoina sopimuksen mukaan)
avajaiset to 4.8. klo 17–20. Tervetuloa!
Kun mieli ja sen ideat liukuvat taka-alalle, jäljelle jäävät teot ja välitön suhde ympäristöön. Galleria Oksasenkatu 11:n elokuun näyttelyssä on esillä Utu-Tuuli Jussilan valokuvateossarja Härmä / Hoar sekä Jarno Parkkiman liikkuvan kuvan teos Hämärä. Teoksia yhdistää toisteisuus sekä pysähtyminen hitaan muutoksen äärellä.
//
Utu-Tuuli Jussila, Härmä / Hoar
Isoäitini eli 94-vuotiaaksi (1925–2019). Hän asui omasta toiveestaan viimeisetkin vuotensa yksin kotitalossaan Ylihärmässä Etelä-Pohjanmaalla kilometrien päässä lähimmästä taajamasta.
Isoäidilläni oli alkava Alzheimerin tauti. Sen vuoksi hän ajoittain kuvitteli, että pihassa ja kellarissa käy tuntemattomia ihmisiä tai varkaita. Kotipihaan asennettiin liiketunnistimella toimiva valvontakamera tunkeilijoiden varalta. Lopulta kamera päätyi valvomaan häntä itseään.
Teossarjan materiaalina toimivat tämän valvontakameran kuvat. Niissä isoäitini tekee pihatöitä elämänsä hämärässä uudestaan ja uudestaan kunnes häntä ei enää kuvissa näy. Piha ei kuitenkaan tyhjene vaan ihmisen jälkeinen elämä jatkuu.
//
Jarno Parkkima, Hämärä
”Vielä ei ole yö eikä pimeää. Päivänvalon suora ja vaativa kirkkaus on vaimennut. Hämärässä ympärilläni on valon ja tunnelman ja olentojen jatkuva virtaava muutos. Jonkinlainen elävä hiljaisuus. Hämärässä on sijaa olemiselle ja luonnolleni: voi olla yhtä sekä toista. Levottomuus raukeaa ja sulan osaksi yöllistä massaa, jossa kaikki tuntuu olevan oikein, pakottamatta. Tässä ja nyt kaikki uupumus, kyvyttömyys ja väärin-oleminen tuntuvat absurdeilta kokemuksilta.
Kun ajattelen liikaa, en osaa olla. Tämä työ on ollut yritystä luopua määrittelevän ja täyttä ymmärrystä tavoittelevan mielen painosta. Lakkaamattomasti nimesin sanoilla kaiken (vaikka kieli on kuitenkin lopulta niin häilyvää). Kuin kuvia tekisi. Päivänvalossa hahmot ovat voimakkaita, kärkeviä, sokaisevia ja polttavia, mutta näiden elollinen ja oleva kuitenkin alistuu ja kätkeytyy tältä valolta ja mieleltäni (tulisi nauttia siitä, ettei mitään voi sulkea otteeseensa).
Hämärässä aistin, näen enemmän ja miltei kuin kaiken näkyvän tuolle puolen… olen lukenut kuinka ”ääriviivojen kadotessa illan hämäryyteen, koetaan jonkin sellaisen läsnäolo, joka on yhtä aikaa läsnä ja poissa, ja jota ei voida nimetä eikä kieltää”.
Tiedän ihmisiä, jotka tuntevat kuuluvansa hämärään ja jotka pitkän hiljaisuuden myötä ovat oppineet jälleen puhumaan ja rakastamaan kieltä - epävarmoja sanoja, lauseita ja kuvia. Auki kuin kysymys tai runo.”
Liikkuvan kuvan teoksen jokainen otos on pitkäkestoinen tallenne auringonlaskun jälkeisistä hämärän hetkistä. Otoksia on kuvattu kymmeniä ja kymmeniä kuluneen vuoden aikana, tähän on valittu osa. Toiset paikoista ja näyistä ovat kulkemisen ja sattuman seurauksia, toiset haettuja ja haluttuja.
//
Näyttelyä ovat tukeneet Taiteen edistämiskeskus sekä Oskar Öflunds Stiftelse sr.
Galleriatilaan ei pääse pyörätuolilla. Katutasosta laskeudutaan neljä porrasaskelmaa alas galleriatilaan. Gallerian kellaritilaan on puolestaan kapeat kierreportaat. Galleriassa on sukupuolineutraali WC. Yleisölle tarkoitettuja istuimia on molemmissa kerroksissa. Hiljaista tilaa ei ole. Tilassa ei ole voimakkaita hajusteita.