Päivä 2. / Day 2.

Sunnuntai / Sunday 29.10.2022 PART 3.

(12:30 - 20:00)

Tapahtumapaikka / Location: Maunula-talo, Metsäpurontie 4, 00640 Helsinki

Esteetön pyörätuoleille, induktiosilmukka, avustaja- ja kuulokoirille / Accessible for wheelchairs, induction loop, guide and hearing dogs welcomed

12.30 Kona kertoo hauskoja vitsejä + DJ / Kona tells funny jokes + DJ

Kodinkoneosaston hyllyttäjä ja muusikko Kona kertoo hauskoja vitsejä. Deejii soittaa ja tarjoillaan kahvia. Luvassa ehkä tietovisa.

IN ENGLISH

Home appliance shelver and musician Kona tells funny jokes in Finnish. We can try to translate them if needed. DJ will also play. Coffee and waking up. There might be a quiz.

12:55 Sunnuntain puhe / Sunday speech

13:00 Mikko Laaksonen: “Karuselli“(2015) -elokuva / Mikko Laaksonen: “Carousel” -feature film

Kesto / duration 55 min

Kieli / Language: Finnish (with English subtitles)

Kielletty alle 16-vuotiailta / Rated 16

[SEE BELOW FOR ENGLISH INTRODUCTION]

Karuselli

Ohjaus ja käsikirjoitus: Mikko Laaksonen
Leikkaus: Ilkka Pitkänen
Musiikki: Julius Valve

Mikko Laaksosen ohjaama, kuvaama ja käsikirjoittama Karuselli-elokuva on koillis-Helsinkiin sijoittuva dokumentinomainen “syrjäytymishupailu”, tai musta komedia. Indie-fiktioelokuvassa seurataan keski-ikäistyvien miesten alkoholinhuuruista helsinkiläistä lähiöelämää. Kokonaan digitaali-valokuvakameralla kuvattu elokuva dokumentoi hyvinvointivaltion kääntöpuolta, jossa uhrit ovat syyllisiä ja päinvastoin.

Valtiotieteiden maisteri Mikko Piispa kirjoitti ajatuksia Karuselli -elokuvasta vuonna 2015:

“Suomea pidetään yhä hyvinvointivaltiona. Suomesta puhutaan maana, jossa onnistuminen on itsestä kiinni ja kaikilla on tasavertaiset mahdollisuudet elää hyvä elämä. Todellisuuden Suomessa eriarvoisuus kuitenkin lisääntyy.

Pääkaupunkiseutu ja Helsinki ovat eräänlainen eriarvoistumisen mikrokosmos. Tietyillä alueilla asuvat suomalaiset eliitit, niin taloudelliset, poliittiset kuin kulttuuriset. Ja sitten niillä toisilla alueilla, jotka ovat niin lähellä mutta niin kaukana, asuu suuri osa Suomen heikko-osaisimmista. Alueiden suhteellisesta läheisyydestä huolimatta hyväosaiset ja huono-osaiset eivät välttämättä koskaan kohtaa: välissä on metro- tai lähijunamatka, mutta ennen kaikkea kulttuurinen muuri. Keskiluokka ei mielellään käy lähiöissä.

1960- ja 1970-luvuilla Suomi teollistui ja kaupungistui vauhdilla. Kaupunkien laitamille nousi 20 vuodessa yli puoli miljoonaa asuntoa betonilähiöihin. Niitä muutti asuttamaan varsinkin maaseudulta teollisuuden pariin siirtynyttä työvoimaa. Kun 1990-luvun laman myötä Suomesta katosi valtavat määrät teollisuuden työpaikkoja, jotka eivät koskaan ole palanneet, on se tarkoittanut työttömyyden ja sitä kautta muiden sosiaalisten ongelmien keskittymistä ja kasautumista tiettyihin lähiöihin. Muun muassa työttömyys, alhainen koulutustaso, turvattomuus, alkoholiongelmat ja asuinalueen huono maine ovat yhteydessä toisiinsa. Lähiöt myös rakennettiin monin tavoin sosiaalisesti kestämättömästi. Onkin todettu, että emme vieläkään tiedä ja näe kaikessa laajuudessaan niitä ongelmia, joita lähiöiden huono suunnittelu aiheutti niissä syntyneille ja kasvaneille sukupolville.

Lähiöiden ja eriarvoistumisen monenlaiset ongelmat tulevat väistämättä mieleen, kun katselee Helsingin Pihlajamäkeen sijoittuvaa Karusellia. Missä on vika, jos onni elämässä on vain pieniä välähdyksiä, kuten hyvät naurut aurinkoisena iltapäivänä kun kaveri lentää pyörän selästä naamalleen? Tai nousukännin hurma kun uusi kotiviinisatsi on valmistunut? Onko vika yhteiskunnassa, yhteisössä vai yksilössä? Karusellissa elämä ei ole ruusuilla tanssimista. Olosuhteet näyttäytyvät karuina, mutta eivät päähahmot myöskään pelkkiä sympatiapisteitä kerää. Uhrit ovat syyllisiä, ja päinvastoin.

Siitä katsoja voi joka tapauksessa olla varma, että 2000-luvun Suomi ei ole vain mukavaa keskiluokkaista keskikaupunkielämää. Paljon lyödään ja hakataan, surutta myös naisia, ja lapsetkin ovat ajoittain uhan alla. Ennen kaikkea kuitenkin ryypätään ja kohelletaan. Koffin pieniä punaisia paholaisia kuluu, välillä myös kotiviiniä, viinaa ja toki vähän muutakin. Aurinko paistaa, mutta heijastuspintana on jatkuva harmaus. Kuolemakin on ajoittain läsnä. Kun “yhteiskunta” näyttää olevan jossain toisaalla, tai ainakin se on kääntänyt selkänsä, korostuu ystävien ja keskinäisen solidaarisuuden merkitys. Tovereillakin on silti kahdet kasvot: he ovat välttämättömiä hyvässä, mutta välillä myös väistämättömiä pahassa.

Karusellia katsoessa huomaa toivovansa useammassa kohtaa, että toivottavasti ainakin tämä kohtaus on näyteltyä tai jossain määrin käsikirjoitettua. Ei kai kenenkään elämä ihan tällaista ole, eihän? Ei kai tuota tehty oikeasti? Lopulta sillä, ovatko kohtaukset “totta” vai ei, ei ole juurikaan väliä: tärkeintä on se, että kaikki tämä on potentiaalisesti todellista. Jotain vastaavaa tapahtuu juuri tälläkin hetkellä, jossain suhteellisen lähellä.

Pohjimmiltaan elämä tuntuu pyörivän jatkuvaa kehää. Karuselli onkin eräänlaista neorealismia, se on elokuva jossa ei tapahdu juuri mitään. Samalla se on hyvinvointivaltion kääntöpuolen dokumentaatio, elokuva joka näyttää sen Suomen, josta muu Suomi ei tiedä tai ei halua tietää.”

IN ENGLISH

Carousel

Directed and Written by Mikko Laaksonen
Edited by Ilkka Pitkänen
Music by Julius Valve

Mikko Laaksonen’s Carousel is set in Pihlajamäki, northeast suburb of Helsinki. The fictional and scripited film takes influence from documentary film narratives. The film could be described as a "side-lining-comedy”, or a dark comedy, that follows around binge drinking suburbanites who are getting closer to middle-age. The fiction was shot and sounds recorded entirely with a digital photo camera. The film brings into lights a darker side of a so-called welfare state where the victims are guilty, and vise versa.

Mikko Piispa, Master of Social Sciences, wrote thoughts about the Carousel -film in 2015:

"People say that Finland is still a welfare state, a country where “success is up to you, and where everybody has equal footing to live a good life”. In reality, inequality is growing in Finland.

You could call the metropolitan area, Helsinki and its nearby towns, a sort of a microcosm of inequality. The Finnish cultural, economic and political elites live in their own residential areas. The working class and the unemployed have their own areas, and they actually live relatively close to the elites - but far enough. These groups of people never meet. The poorer areas are separated from the elitist areas by a metro, or a commuter train ride, but above all there is set what one could call a “cultural wall”. The middle class does not like to go to the suburbs.

In the 1960s and 1970s, Finland industrialised and urbanised rapidly. In 20 years, more than half a million apartments in concrete suburbs were built on the outskirts of cities. The labor force that came to work in the industries of the Helsinki metropolitan area moved to the suburbs from the Finnish countryside. The Finnish recession of the 1990s caused huge numbers of industrial jobs to disappear, and which never returned. This meant that the concentration and accumulation of unemployment and other social problems went to certain neighbourhoods. Among other things, unemployment, low education level, insecurity, alcohol problems, and the bad reputation of the poorer residential areas are connected to each other. The suburbs were also built in many ways in a socially unsustainable way, we still do not know, or see the full extent of the problems that hasty planning of suburbs caused to the poor generations born and raised in them.

The various problems of suburbs and inequality inevitably come to mind when watching the film set in the Pihlajamäki suburb of Helsinki. For a suburbian resident, there is nothing wrong finding happiness in life’s small things, such as having a good laugh on a sunny afternoon when a guy flies off the back of a bike and onto his face, or the charm of a brand new batch of home wine set. Life on the carousel is not a bed of roses. The circumstances appear barren, but the main characters are not collecting any sympathy points either. The victims are guilty, and vice versa. Do we blame the society, the community or the individual?

In any case, after watching the film the viewer can be sure that Finland of the 21st century is not limited to the “comfortable middle-class city life”. Beatings and violence are everyday happenings, sometimes inflicted also on women and children. People drink to soothe themselves. Cheap beer is consumed, sometimes home wine, liquor and all sorts of other substances. The sun is shining, but on the reflective surfaces of the suburb shines back a constant, dull greyness. Even death is present from time to time. When the so-called society seems to be located somewhere else, or at least it has turned its back on the suburbs, the importance of friends and mutual solidarity is emphasised. Comrades have two faces: they are great to have around during good times, but they are also unavoidable in bad times.

Watching Carousel you get immersed to the world and hope and pray that at least some of the scenes would be acted or scripted. I guess nobody's life is like this, right? That didn’t actually happen, did it? That really wasn't done, was it? In the end, whether the scenes are "real" or not doesn't really matter. What matters is that all of this is potentially real. Something similar is happening right now, somewhere relatively close.

In the film, life seems to spin in a continuous circle. The Carousel is set in a kind of neorealism, a film where almost nothing happens. At the same time, it is a documentation of the flip side of the welfare state narrative. A film that shows the Finland that the rest of Finland doesn't know, or doesn't want to know about.”

14:00 Kasperi Laine

Kesto / duration 40 min

Taiteilija Kasperi Laine yhdistelee esityksessään spoken word -sanataidettaan ja modulaarisynteesiä.

Kasperi Laine tunnetaan Suomessa laajalti hiphop-projektistaan Laineen Kasperi, teatteri- ja tanssiäänisuunnitelusta sekä äänitaidetta ja kokeellista konemusiikkia yhdistelevästä Skraidu projektistaan. Laine on myös yksi helsinkiläisen vaihtoehtomusiikkia julkaisevan WindowFactory levy-yhtiön perustajäsenistä.

IN ENGLISH

In his performance artist Kasperi Laine combines Finnish spoken word and modular synthesis.

Kasperi Laine is well-known from his Finnish hiphop-project Laineen Kasperi, his work in sound design for theatre and dance contexts, and from his experimental electronica and sound art project Skraidu. Laine is also one of the forming members of helsinki-based alternative music label WindowFactory.

15:00 Kanadan Dingo

Kesto / duration 30 min

Kanadan Dingo on Teddy Rileyn ja Pärvo Artin duo, joka soittaa improvisatorista dronesta, doomista ja noisesta ammentavaa räimettä. Yhtyeen "musiikin" keskeisiä rakennuspalikoita ovat hinnat alkaen -syntetisaattorit, pitkät suhisevat efektiketjut, hädin tuskin hallittu kaaos, jyrisevät alataajuudet sekä satunnaisesti ihmisääni. Kanadan Dingo soittaa Nerojen hautajaisissa ensimmäisen keikkansa ja se tulee olemaan kovaääninen.

IN ENGLISH

Kanadan Dingo is a duo between Teddy Riley and Pärvo Art. The band plays improvisatory drone, doom and noise influenced banging “music” which consists of cheap synths, long and hissy effect chains, barely handled chaos, rumbling low frequencies and random human voices. Kanadan Dingo will play their first gig at the festival and it will be extremely loud.

16:00 VIDEONÄYTÖS II / VIDEO SCREENING II: “IDENTITY”

Kokonaiskesto / overall duration: 45:59 min

Joonas Jokiranta: Contemporary Art Statement Analysis (2016)

Kesto / duration 9:08 min

Kollaasinomainen aikaa, maailmaa, ihmisyyttä ja nykytaiteen olemusta läpileikkaava videoteos.

Joonas Jokiranta (s. 1980 in Köyliö) luo visuaalista runoutta, fyysisiä esseitä ja absurdeja, mutta totuudenomaisia julkilausumia, jotka pureutuvat menneisyyteen, nykypäivään, dystopiaan ja unohdettuihin utopioihin. Jokiranta intertekstualisoi materiaaleja ei-poliittisesti ja poliittisesti. Hän ajattelee työskentelynsä performanssien jäljiksi ja olemisen tahroiksi, jotka hän päästää merelle kuin pullopostin. Jokiranta tarjoaa yleisölle videon, äänen, maalausten, objektien ja eri materiaalien avulla tavan liittyä hengelliselle, ja silti pinnalliselle, matkalle jälkiteollisen yhteiskunnan dekandenssiin. Jokirannan videon lisäksi maalauksia ja piirustuksia on myös esillä Maunula-talon Nerojen hautajaisten näyttelyssä 18.10.2022 - 6.11.2022.

IN ENGLISH

Video art collage about the essence of contemporary art, humanity and the world.

Joonas Jokiranta (born in 1980 in Köyliö, Finland) creates visual poetry, physical essays and absurd yet truthful statements which explore the past, the present, the dystopia and the forgotten utopias. Non-politically and politically, he intertextualizes everything. Jokiranta considers his work as traces of performance and stains of existence which, like messages in a bottle, he releases out to sea. Using video, sound, paint, objects, various materials and his own body, he offers the audience a chance to join the spiritual yet shallow journey through decadence in the post-industrial society.

Azar Saiyar: Mun koti / My home (2022)

Kesto / duration 12:02 min

"Ampiainen pisti mua sormeen. Se tapahtui eilen päiväkodin pihalla – vaikka mä en oo enää päiväkodissa.” Katkonaiset muistot lapsuudesta ja aikuisuudesta sekoittuvat toisiinsa lauluna, jota tuntemattomaksi jäävä kertoja tapailee. 1960-luvun televisio-ohjelmassa lapset opettelevat uutta leikkiä. Joku odottaa koulun käytävässä pääsyä takaisin luokkahuoneeseen. Kaikki on valmista. Kaikki on sovittu ennalta.“

Mun koti / My home nähtiin aiemmin tänä vuonna Berliinin kansainvälisillä Berlinale -elokuvafestivaaleilla. Saiyar palkittiin myös vuoden 2022 AVEK-palkinnon luovasta työstään audiovisuaalisen taiteen parissa. Azar Saiyarin teoksia on esitetty kansainvälisillä elokuva- ja mediataidefestivaaleilla, gallerioissa, museoissa ja televisiossa.

Azar Saiyar (s.1979) on helsinkiläinen elokuvantekijä ja mediataiteilija. Hän käyttää usein teoksissaan arkistomateriaaleja – kollektiivisen muistin kuvia. Saiyar suuntaa katseen kohti katsomista, muistamista ja tarinoiden kerrontaa.

IN ENGLISH

"A bee stung me on my finger. It happened yesterday in the yard of a kindergarten, even though I am not in kindergarten anymore.” Fragmented memories of childhood and adulthood blend together in a song that an unknown narrator is humming. In a sixties TV show children are learning a new game. Someone is waiting in the hallway for a permission to re-enter the classroom. Everything is set. Everything is nailed.“

Mun koti / My home was seen earlier this year at the Berlin International Film Festival Berlinale. Saiyar was awarded this year with the Finnish AVEK-prize for astounding creative work in audiovisual media. Her films have been screened at international film and media art festivals, galleries, exhibitions, museums and broadcast on television.

Azar Saiyar (born 1979) is a Helsinki-based filmmaker and visual artist. She often uses archive materials and plays with images and words of collective memory to look towards ways of looking, remembering and storytelling.

Marja Viitahuhta: Nieguid Duovdagat (Dreamscapes) (2019)

Kesto / duration 4:47 min

Nieguid Duovdagat on kokeellinen, minimalistinen ja hypnoottinen musiikkivideo. Ánnámáretin joiku, Ilkka Heinosen jouhikko ja Turkka Inkilän elektroninen musiikki yhdistyvät Marja Viitahuhdan luomaan efektoituun kuvaan talvisesta maisemasta. Videolla saamenmaan luonto muuntuu abstrakteiksi muodoiksi, joissa ajoittain voi nähdä yhtäläisyyksiä kirjailtuihin tai kaiverrettuihin käsitöihin. Video purkaa musiikkivideoihin liitettyjä oletuksia omalla kokeellisella kielellään: siinä ei esimerkiksi näytetä tunnistettavia ihmishahmoja eivätkä muusikot esiinny videolla. Digitaalisesti toteutettu efektointi heijastelee elektronisen musiikin elementtejä ja luontokuvasto juurruttaa joiun siihen ympäristöön, jossa saamelaiskulttuuri elää. Näin videossa matkataan yhtäältä todellisen ja toisaalta kuvitteellisten maailmojen välillä.

Marja Viitahuhta on Helsingissä asuva ja työskentelevä Pohjois-suomalainen kuvataiteilija ja elokuvantekijä. Hänen työnsä käsittää elokuvia, performansseja, installaatioita, valokuvausta ja kollaasia. Viitahuhta on performanssitaiteen kanditaatti Turun Ammattikorkeakoulun Taideakatemiasta ja Taideyliopiston Kuvataideakatemian Taiteen maisteri. Hänet on palkittu Cannesissa (Cinéfondation) sekä Stuttgartern Filmwinter, Mediawave ja L’Alternativa elokuvafestivaaleilla. Hänen töitään on esillä kansainvälisesti elokuvafestivaaleilla, gallerioissa ja museoissa, kuten Manhattanin nykytaiteen keskus MoMassa sekä Kiasmassa Helsingissä.

IN ENGLISH

Nieguid Duovdagat is an experimental, minimalist and hypnotic music video. Ánnámáret's yoik, Ilkka Heinonen's jouhikko (finnish bowed lyre) and Turkka Inkilä's electronic music combine with the effected image of the winter landscape created by Marja Viitahuhta. In the video, the nature and landscapes of Sápmi, the Sámi homeland, is transformed into abstract forms, where from time to time one can see similarities to embroidered or engraved crafts. The video deconstructs the assumptions associated with music videos in its own experimental language: for example, it does not show recognizable human figures and the musicians do not appear in the video. The digitally implemented effect reflects the elements of electronic music and the nature catalog takes root in the environment in which indigenous sámi culture lives. In this way, the video travels between the real worlds on the one hand and the imaginary worlds on the other.

Marja Viitahuhta is a visual artist and filmmaker originating from northern Finland, settled in Helsinki. Her works range from films, performances and installations to photography and collage. She holds a BA degree in performance art from the Turku Polytechnic Arts Academy and an MFA degree from the Finnish Academy of Fine Arts. She has been awarded internationally at Cannes (Cinéfondation), Stuttgarter Filmwinter, Mediawave and L’Alternativa film festivals. Her works have been screened and exhibited world-widely at film festivals, galleries and museums, including the Cannes Film Festival, MoMA and Kiasma Contemporary Museum of Art.

HYPERREAALIYAH: RIP SUOMI (2022)

Kesto / duration 20 min

“Suomi, sä oot kuollu mulle
Suomi, mä dellaan sut kartalta

Suomi, sä oot Ruotsi
sä oot Venäjä
sä oot USA

Suomi, sä oot kuollu mulle
Suomi, sua ei koskaan ollutkaan”

HYPERREAALIYAH perustettiin vuonna 2014 prosessissa, johon vaikuttivat Jean Baudrillardin kirjoitukset, tuon hetken vaihtokurssissa yhden BTC:n arvosta happoa, sekä kourallinen ihmisiä. Siitä lähtien HYPERREAALIYAH on ollut olemassa taiteilijan simulaationa. Kollektiivisen työn tuloksena tehdyt teokset syntyvät projekteissa, joita varten muodostetaan aina uusi tiimi.

Nimi HYPERREAALIYAH koostuu kahdesta osasta; (1) hypertodellinen, joka tarkoittaa todellista todellisempaa, ja (2) aaliyah, joka on juutalainen termi paluulle pyhään maahan. Näin ollen HYPERREAALIYAH edustaa todellista todellisempaa paluuta merkitykseen. Lähtökohtana on, että koska hypertodellisuudesta on tullut arkipäiväinen ilmiö, olemme kaikki diasporassa merkityksestä.

IN ENGLISH

”Finland, you are dead to me
Finland, I will delete you from the map

Finland, you are Sweden
you are Russia
you are USA

Finland, you are dead to me
Finland, you never existed”

HYPERREAALIYAH was founded in 2014 through a process that involved the writings of Jean Baudrillard, one BTC worth of acid in the day's exchange rate, and a handful of people. Since then, HYPERREAALIYAH has existed as a simulation of an artist. Creation of the works is always a collective endeavour realized through projects for each of which a new team is formed.

The name HYPERREAALIYAH comprises two parts; (1) hyperreal, which translates to more real than real, and (2) aaliyah, which is a Judaic concept meaning a return to the holy land. Thus, HYPERREAALIYAH is a more real than real return to the holy lands of, in this case, meaning. As hyperreality has become an everyday phenomenon, we are all in diaspora from meaning.

17:00 Puurunen, Pöysti & Eteläpää: “Dead Poets” (yleisölle jaetaan 3D-lasit visuaaleja varten / guests are given 3D-glasses for visuals)

Kesto / duration 40 miin

Dead Poets (Puurunen, Pöysti & Eteläpää) on epämääräiseen improvisaatioon perustuva musiikillinen performanssi, jossa kohtaavat Risto “CW01” Puurusen (Cleaning Women) itsetehdyillä sellolla ja bassolla soitettu kokeellinen musiikki, Juho “Poesiloe” Pöystin hajanainen lyyrinen tulkinta sekä Sami Eteläpään metalliromuilla tuotettu rytmiikka ja kilahdukset. Esitys on suoraa jatkumoa trion aikaisemmalle yhteistyölle venäläis-suomalaisen The Execution of Music -yhtyeen parissa sekä Kinobox Obscura -taiteilijaryhmän performansseille Yhdysvalloissa, Meksikossa, Venäjällä sekä Baltian maissa. Trion rouhean esiintymisen tukena toimivat anaglyfiset puna-viher-lasein katsottavat stereoskooppiset visuaalit – ovathan Puurunen & Pöysti myös maailman ensimmäisten 3D- camera obscura -taideteosten takana. Esityksessä kuullaan “kuolleita runoja ja laululyriikkaa” Juho Pöystin jo edesmenneiltä yhtyeiltä (mm. Adoral, La Roda) ja Risto Puurusen sävellyksiä. Suurin osa improvisoidusta konsertista perustuu kuitenkin trion aikaisempaan yhteistyöhön The Execution of Music -yhtyeessä.

IN ENGLISH

Dead poets (Puurunen, Pöysti & Eteläpää) is a musical performance based on improvisation where Risto “CW01” Puurunen’s (of Cleaning Women fame) self-made cello and bass guitar meet Juho “Poesiloe” Pöysti’s experimental yet tradional lyrics with Sami Eteläpää’s rhythmics on metal junk and chinks. The collaboration is a direct continuation to their earlier work with their band The Execution of Music and the artist group Kinobox Obscura with whom they’ve toured previously in USA, Mexico, Russia and the Baltics. The trio’s rough performing is accompanied by anaglyphic 3D visuals watched with red and green stereoscopic glasses that are provided at the venue – Puurunen & Pöysti are also the inventors behind the first 3D camera obscuras in the world. In the performance we hear “dead poems and vocals” from Juho Pöysti’s defunct bands (eg. Adoral, La Roda) and Risto Puurunen’s solo compositions. Major part of the improvised concert is based on the trio’s previous collaboration in The Execution of Music -band.

18:00 Asta Hyvärinen & Iida-Vilhelmiina Sinivalo: “Konetiloja /Machine Moods”

Kesto / duration 40 miin

Asta Hyvärinen (lyömäsoittimet) ja Iida-Vilhelmiina Sinivalo (sello) esittävät Hyvärisen elektro-akustisia sävellyksiä esityksessä Konetiloja. Luvassa on myös improvisaatiota. Sävellystyyliään Hyvärinen on luonnehtinut surrealistis-kubistiseksi, ja valtaosa hänen 2000-luvulla syntyneistä teoksista ovat eräänlaisia poikkileikkauksia, kuvia hajoavasta maailmasta.

Asta Hyvärinen (s.1963) on suomalainen säveltäjä. Hän on opiskellut sävellystä Suomessa ja ulkomailla muun muassa Jukka Tiensuun, Helmut Lachenmannin ja Brian Ferneyhough`n johdolla. Hyvärisen teosluettelo sisältää pitkälti yli 120 teosta edustaen kaikkia kategorioita (vokaali-, soolosoitin- ja kamarimusiikkiteoksia, konserttoja ja orkesteriteoksia, näyttämö- ja elektro-akustisia teoksia, tietokone- ja fuusiomusiikkia), joita on esitetty sekä radioitu Euroopassa, Amerikoissa, Aasiassa ja Kanadassa. Hyvärisen teoksia on esitetty muun muassa seuraavilla festivaaleilla: d(X)e Festival, Vertixe Sonora, Núcleo Música Nova, Festival Afekt, Forum Neue Musik, Biennale Cologne, ProvinzLärm Festival, Ung Nordisk Musik, Asian Music Week, Pyhäjärven Täydenkuun Tanssit, Turun musiikkijuhlat, Viitasaaren Musiikin Aika, Alicanten nykymusiikkijuhlat, MANCA-festivaali, Darmstad, Pohjoismaiset Musiikkipäivät, Musica nova Helsinki, Tampere Biennale, Bergstadtsommers Festival ja Neue Musik im Ostseeraum.

Asta Hyvärisen sävellystyötä tukee Suomen kulttuurirahasto.

IN ENGLISH

Asta Hyvärinen (percussion) and Iida-Vilhelmiina Sinivalo (cello) will perform Hyvärinen's electro-acoustic compositions in Machine Moods. There also will be improvisation. Hyvärinen has characterized her compositional style as surrealist-cubist, and the vast majority of his works created in the 21st century are a kind of cross-sections, images of a disintegrating world.

Asta Hyvärinen (born 1963) is a Finnish composer. She has studied composition in Finland and abroad under, among others, Jukka Tiensuu, Helmut Lachenmann and Brian Ferneyhough. Hyvärinen's list of works includes more than 120 works representing all categories (vocal, solo instrument and chamber music works, concert and orchestral works, stage and electro-acoustic works, computer and fusion music), which have been performed and radioed in Europe, the Americas, Asia and Canada.

Hyvärinen's works have been presented at the following festivals, among others: d(X)e Festival, Vertixe Sonora, Núcleo Música Nova, Festival Afekt, Forum Neue Musik, Biennale Cologne, ProvinzLärm Festival, Ung Nordisk Musik, Asian Music Week, Pyhäjärvi Täydenkuun Tanssit, Turku Music Festival , Viitasaari Musiikin Aika, Alicante contemporary music festival, MANCA festival, Darmstad, Nordic Music Days, Musica nova Helsinki, Tampere Biennale, Bergstadtsommers Festival and Neue Musik im Ostseeraum.

Asta Hyvärinen’s work is supported by the Finnish Cultural Foundation.

19:00 Speech Karaoke / Puhekaraoke

Kesto / duration 60 min

Haluaisitko esittää Jari Isometsän doping-kohu selityksen Ylellä, tai Charlie Chaplinin Diktaattori-elokuvan loppumonologin? Entäs Kimi Räikkösen Formula 1 -puheen, Greta Thunbergin “I want you to panic” puheen Davoksessa tai drag-queen Silvia Riveran transoikeuksia puolustavan puheen New Yorkin Gay Pride -mielenosoituksesta vuodelta 1973?

Speech Karaokessa eli puhekaraokeessa karaokelistalta valitaan laulun sijaan puhe! Puhe luetaan puhujanpöntöstä karaokevideolta tekstin värjääntyessä karaoken tapaan, joka noudattelee puheen alkuperäistä rytmiä. Puheita löytyy urheilusta politiikkaan, viihteestä elokuvamonologeihin, kommenteihin ja tulisiin manifesteihin. Speech Karaoke järjestelmästä valitaan puhe lyhyiden puhekuvausten perusteella. Listoilta löytyy yli 700 kappaletta puheita 15 eri kielellä pääosin englanniksi ja suomeksi. Tapahtumassa ei ole osallistumispakkoa, puheita voi myös vaan kuunnella, katsella karaokevideoista ja fiilistellä mukana. Karaokejuontajana toimii Julius Valve.

Speech Karaoke on yksitoista vuotta toiminut osallistava happening ja taideprojekti, joka on vieraillut kansainvälisesti tapahtumissa ja festivaaleilla, kuten Oberhausen Film Festival ja Rotterdam Film Festival. Projektissa vaikuttaa aktiivisesti monitaiteilijat Jenna Jauhiainen, Oliver Kalleinen, Velda Parkkinen, Pilvari Pirtola ja Julius Valve. Projektia on tukenut muun muassa Suomen Kulttuurirahasto, Koneen säätiö ja Suomen Elokuvasäätiö.

IN ENGLISH

Would like to do Charlie Chaplin’s final monologue from the film Dictator? What about Greta Thunberg’s “I want you to panic” from the Davos summit, or SIlvia Rivere’s trans rights speech from 1973 Gay Pride -rally in New York?

In Speech Karaoke, you choose a speech instead of a song! The Speech Karaoke booklet has speeches from sports to politics, film and entertainment, commentaries and fiery manifestos. The booklet contains over 700 hundred speeches in 15 different languages, with the majority in English and Finnish. The speaker chooses a speech and gives the speech from a podium, the text colors up in the karaoke video with the original rhythm of the speech. Participation is not mandatory, you can also vibe, listen and watch karaoke videos while others speak. The event is hosted by Julius Valve.

Speech Karaoke is participatory art project that been active for 11 years, and visited events and festivals internationally such as Oberhausen Film Festival in Germany and Rotterdam Film Festival in the Netherlands. The project includes a crew of multidisciplinary artists such as Jenna Jauhiainen, Oliver Kalleinen, Velda Parkkinen, Pilvari Pirtola and Julius Valve. The projected has been supported by Finnish Culture Foundation, Kone Foundation and Finnish Film Foundation.

20:00 FESTIVAALI LOPPUU / THE FESTIVAL ENDS

Järjestäjät / organisers

Festivaalikuraattori ja kulttuurituottaja, Julius Valve, Oksasenkatu 11-yhdistys, valve.julius@gmail.com

Kulttuurituottaja Meeri Ventomäki, Maunula-talo, meeri.ventomaki@hel.fi puh. 09 3102 2233, 040 508 6022

Nerojen hautajaiset jatkaa vuonna 2019 järjestettyä Nerojen päivä & Normien yö -festivaalia, joka järjestettiin Oksasenkatu 11 -galleriassa ja Studio Là-Bas -tiloissa Kaapelitehtaalla. Festivaalia järjestää Oksasenkatu 11 -yhdistys.

Logo: Mikko Lepistö, Julistegrafiikko: Mikko Viljakainen, Tiedottajat; Julius Valve, valve.julius@gmail.com, Aydin Saiyar, aydin.saiyar@gmail.com

Nerojen hautajaiset -festivaalia on tukenut Oscar Öfluns Stiftelse (Oscar Öflundin säätiö) ja Helsingin kaupunki sekä kuratointityössä Taiteen edistämiskeskus. Oksasenkatu 11 -galleriaa tukee Suomen kulttuurirahasto.

IN ENGLISH

Festival curator and cultural producer, Oksasenkatu 11 -association, valve.julius@gmail.com

Meeri Ventomäki, Cultural producer, Maunula-talo, meeri.ventomaki@hel.fi phone 09 3102 2233, 040 508 6022

Abdication of the Geniuses -festival continues the legacy of Nerojen päivä & Normien yö (The Day of the Geniuses & The Norms of the Night) -festival held in 2019 at Okssasenkatu 11 -gallery and Studio Là-Bas space at Cable Factroy. The festival is organised by Oksasenkatu 11 -association.

Logo: Mikko Lepistö, Graphics: Mikko Viljakainen, Press; Julius Valve, valve.julius@gmail.com, Aydin Saiyar, aydin.saiyar@gmail.com

Abdication of the Geniuses -festival is supported by Oscar Öflunds Stiftelse (Oscar Öflund Foundation) and City of Helsinki. Arts Promotion Center Finland has funded the curatorial work. Oksasenkatu 11 -gallery is supported by Finnish Cultural Foundation.